Nainen, 35, Uusimaa
Alunperin luulin meneväni terapiaan miessuhteissa kokemani ahdistuksen ja epävarmuuden takia. Kolmessa vuodessa viikoittaisissa ryhmäpsykoterapiaistunnoissa käsittelin miessuhteita, mutta myös lapsuutta ja nuoruutta sekä tapaani olla vuorovaikutuksessa yleisesti. Itsetuntemus syveni ja ymmärrän nyt paljon paremmin, kuka olen ja mitä haluan. Osaan olla armollinen ennen niin vaativalle itselleni. Vaikka tietenkin on hetkiä, jolloin epävarmuus ja ahdistus valtaavat mieleni, jostain tulee aina mieleen terapiassa opitut tavat olla ja ajatella asioita eri näkökulmista. Siitä voin toki kiittää itseäni kun kerran uskaltauduin terapiaan, mutta ehdottomasti ryhmäläisiä ja terapeuttia, jotka toimivat peilinäni sekä jakoivat omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Vaikka terapian loppumisesta on jo useampi vuosi, muistelen edelleen lämmöllä istuntoja ja siellä olleita henkilöitä.